Hanna Holma:
Kylmäävän kaunis tähtiportti ei jätä epäilyksille sijaa

Hanna Holma: Lannistumaton hyvien uutisten lähetin (2026, monotypia, 21 x 20 cm)
Kuva | Hanna Holma: Lannistumaton hyvien uutisten lähetin (2026, monotypia, 21 x 20 cm)

Galleria Rikhard | Rikhardinkadun kirjaston aula

 

Tervetuloa avajaisiin keskiviikkona 1.4. klo 16–18.30!

 

Mitä hullumpi maailma on, sitä tärkeämpää on etsiä jotakin, joka on todellista, ja antaa sille aikaa. Ehkä myös kuvien tekemiselle, sellaisten kuvien, jotka ovat minulle totta.

Tämä on ensimmäinen näyttelyni kahdeksaan vuoteen. Myös näyttelyn teokset ovat ensimmäisiä uusia teoksia kahdeksaan vuoteen. Kahdeksan vuotta sitten ajoin itseni umpikujaan. Tekemisen motiivi oli vääristynyt, ja tarvitsin tauon.

Nyt, keväällä 2026, kuvien tekeminen tuntuu taas raikkaalta ja yllättävältä lahjalta.

Faktat aukeavat minulle kuvina. Kun tajuan jonkin ajankohtaisen tosiasian omassa elämässäni, silmieni eteen leijuu kuva. Näihin hetkiin liittyy myös humiseva, huimaava kiitollisuuden tunne: on hienoa olla elossa. Kirjoitan kuvan muistiin ja myöhemmin toteutan sen monotypiaksi.

Jos olen ollut kuvaa tehdessäni ja nimeä antaessani vilpitön, ei ole mitään tarvetta, että mitään sen enempää pitäisi tapahtua. Mutta jos käy niin, että joku toinen ihminen kokee kuvaa katsoessaan jotakin merkityksellistä, eihän mikään voi olla sen tavoiteltavampaa.

 

Hanna Holma on Helsingissä ja Raaseporissa asuva ja työskentelevä taidegraafikko ja kuvittaja. Hän on toiminut aktiivisesti kuvataiteilijana vuodesta 1996, pitänyt nelisenkymmentä yksityisnäyttelyä ja osallistunut yhteis- ja ryhmänäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Hänen teoksiaan on useissa tärkeimmistä suomalaisista taidekokoelmista, mm. Suomen valtion, Wihurin säätiön ja Oulun taidemuseon kokoelmissa. Viime vuodet hän on ollut mukana rakentamassa voittoa tavoittelematonta taiteen ja hyvinvoinnin keskus Hub Feenixiä Raaseporissa sijaitsevaan Meltolan vanhaan keuhkoparantolaan. Hän hoitaa myös Hub Feenixin kansainvälistä taiteilijaresidenssiä.

 

Teokset Taidelainaamossa
Kuvataiteilijamatrikkeli