Juha Okko:
Mieskuvia ja pieniä painajaisia

Juha Okon (s. 1963) näyttely koostuu kahdesta kokonaisuudesta. Suurikokoiset työt ovat vuosina 2020–23 toteutettua sarjaa Mieskuvia, pienemmät työt 2025–24 maalattuja Pieniä painajaisia. 

Mieskuvien kohdalla katsoja voi kysyä, miksi Okko on maalannut sarjan muotokuvia keski-ikäisistä, kulahtaneen jäykistä valkoisista miehistä. Eikö tätä lajia ole jo nähty tarpeeksi? Tekijän lähtökohtana oli pandemian aikainen sosiaalisen elämän suppeus. Kun Covid-2019 viruksen etenemistä estäviä rajoituksia helpotettiin kesällä 2020, Okko kutsui oman ikäluokkansa ystäviä, työtovereita ja naapureita 60 minuutin sessioihin työhuoneelleen, yksi kerrallaan. Tunnin kuluessa puhuttiin, päivitettiin omat ja maailman asiat ja samalla syntyi yksivärinen luonnos suureen kasvokuvaan. Mallista otetut kännykkäkuvat toimivat jatkotyöskentelyn lisämateriaalina, mutta osa alkuperäisistä virheistä löytyy yhä. Työt eivät ensisijaisesti ole muotokuvia, enemmän esitys moninaisuudesta samankaltaisuudessa. Lopputulos on sarja julistemaisia ja pelkistettyjä naamakuvia, lähes tyhjiä merkkejä. 

Teossarja sai jatkoa kesästä 2021 alkaen. Pääosin samat miehet vierailivat ateljeessa, nyt 90 minuuttia kerrallaan. Okko luonnosteli kokovartalokuvan sekä ateljeehen tapaamista varten viriteltyjä kankaita, kukkia ja juomia. Teoksien jatkamista varten taaskin otettiin useampia kännykkäkuvia. Kasvokuvien melko yhtenäinen käsittelytapa sai väistyä eklektisen ja vaihtelevamman esittämistavan tieltä. Maalauksista voi löytää ekspressiivisen abstrakteja maalauseleitä, väripintoja, tarkkaa piirustusta sekä muotoa rakentavaa maalausta. Osa yksityiskohdista viittaa muotokuvataiteen historiaan, mutta ei suoraan kopioiden. Maalausprosessin aikana miljöö on muuttuva ja aktiivinen, henkilö paikallaan oleva ja passiivinen. Henkilöiden ilmeet ovat keskittyneitä, koska poseeraaminen on vakava asia. Tässä ei naureta. Ympäristöön putkahtelee roskapusseja, lisää kukkia ym. Maailman muuttuminen on kestettävä. 

Okko on pitkään pohtinut, miten tulee tai voisi olla mies sosiaalisena sukupuolena. Millainen on hyvä mies ja miksi osalla miehistä on vahva taipumus väkivaltaan ja valtapeleihin. Miten tästä seuraava kilpailu määrittää kaikkia (miehiä). Mutta entäpä vanheneminen, kuolema ja luopuminen. Ns. hegemoninen maskuliinisuus, ymmärrettynä yhtenä miehisyyden mallina on aikaa sitten murtunut – ja hyvä niin. Yksilölliset valinnat ovat se, mitä jää. Ja hämmennys: ”Eikö tästä tämän selkeämpää tullut?”. 

Pienten painajaisten lähtökohtana on digitaalinen, mustavalkoinen valokuvakollaasi. Materiaalina kollaaseille on käytetty taiteilijan itse ottamia valokuvia, skannattuja lehtikuvia ja internetistä kopioituja kuvia. Maalaukset ovat eräänlaisia tarjouskimppuja, sekalaisesta materiaalista koottuja kasaumia.  Kuvat voi nähdä kommenttina aikaan. Maalauksissa on hyödynnetty erilaisia esittämisen tapoja ja niiden rinnastaminen yhdessä työssä synnyttää melua ja eriaikaisuutta. Osa elementeistä on, osa on tulossa, osa jo mennyt.  Niin kuin eletty todellisuus.