Vesa Hjort, Kimmo Kumela & Reija Palo-oja:
Ryhmänäyttely
Lämpimästi tervetuloa HAA Galleriaan Vesa Hjortin, Kimmo Kumelan ja Reija Palo-ojan näyttelyn avajaisiin torstaina 5.3. klo 17–19! Näyttely on esillä 6.–29.3.2026.
HAA Gallerian näyttelyssä on esillä kolme tunnelmaltaan ja visuaaliselta ilmeeltään vahvasti omanlaista kokonaisuutta. Eroavaisuuksista huolimatta taiteilijoiden työskentelyn lähtökohdissa on samankaltaisia motiiveja. Heitä yhdistää kuva-aiheiden monitasoisuus, kiinnostus oman ilmaisun tutkimiseen sekä materiaalien monipuolisten mahdollisuuksien hyödyntäminen. Kuva-aiheiden kerroksellisuus, toisteisuus, herkkyys ja paljas läsnäolo muodostavat teoksissa sisäisen jännitteen, joka avaa tilaa vaikeasti sanallistettaville ja määriteltäville kokemuksille. Taiteilijoille aihe voi olla samanaikaisesti konkreettinen ja mielen sisäinen, värin ja ilmaisun kannattelema tila tai abstraktion ja vertauskuvallisuuden rajapinnalla tapahtuva taso.
Vesa Hjortin (1971) uusissa teoksissa tekemisen prosessi itsessään on noussut entistä selkeämmin teosten keskiöön. Tämä näyttäytyy erityisesti näyttelyn piirroksissa, joissa yhä uudelleen piirtyvä, erivahvuisena ja eripituisena toistuva viiva rakentaa kuvapinnalle ylös- ja alaspäin suuntautuvaa liikettä. Viivan jatkuva virta toimii sekä piirtämisen tapahtuman dokumenttina että visuaalisena jälkenä, joka viittaa aikaan ja ajallisuuteen, ajassa tapahtuviin muutoksiin. Teoksiin syntyvä puhtaasti visuaalinen ja abstrakti liike vertautuu ihmiselämässä tapahtuviin liikahduksiin ja muutoksiin – elämänvirtaan.
Vesa Hjort on Helsingissä syntynyt ja asuva taidemaalari. Hänen ensisijainen tekniikkansa on akryylimaalaus, mutta viime vuosina hän on ottanut tämän rinnalle piirtämisen tekniikoita, työskennellen muun muassa puukynien, nestemäisen tussin ja kuulakärkikynien parissa. Hän on toiminut aktiivisesti kuvataiteilijana valmistumisestaan Taideteollisesta korkeakoulusta (nyk. Aalto-yliopisto) taiteen maisteriksi vuonna 2002 lähtien. Hjortin työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus (2025).
Kimmo Kumelan (1971) taiteellisen työskentelyn keskiössä on kiinnostus tarkkuuteen ja huolellisuuteen vastapainona leikillisyydelle ja ekspressiiviselle liioittelulle. Aiheet Kumelan teoksissa kommentoivat ajankohtaisia tapahtumia maailmassa runollisin keinoin. Monimateriaalisten kokeilujen sekä versioinnin kautta hän lähestyy teosten teemoja eri suunnilta. Kumela työskentelee piirroksen, maalauksen ja kollaasin keinoin, mutta lähtökohtana teoksiin on usein valokuva. Keskeistä Kumelan taiteellisessa työssä ovat tekniset varioinnit ja toisteisuus. Värimaailmaltaan tummat, lähes mustavalkoiset teokset ovat usein maisemallisia ja sisältävät vihjeitä teoksiin kätketyistä tarinoista.
Kumela valmistui kuvataiteen maisteriksi (KuM) Kuvataideakatemiasta vuonna 2001. Hän on järjestänyt useita yksityisnäyttelyitä ja osallistunut lukuisiin ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin koti- ja ulkomailla. Kumela on palkittu William Thuringin nimikkopalkinnolla vuonna 2013. Hän oli mukana perustamassa Galleria Huutoa Helsinkiin vuonna 2002 ja toimi gallerian hallituksen jäsenenä alkuvuosina. Lisäksi Kumela vastasi Galleria Bokvillanin toiminnasta Helsingissä vuosina 2014–2020.
Reija Palo-ojan (1970) maalausprosessissa yhdistyvät hienovireinen ja omaleimainen, osittain intuitiivinen ilmaisu. Uusissa maalauksissa erilaisten pintojen ja katkelmien välisestä dialogista muodostuu kokonaisuuksia, joissa kontrolli ja sattuma, suunnitelmallisuus ja impulssi elävät rinnakkain. Palo-oja jatkaa aiemmasta tuotannostaan tuttua tematiikkaa, jossa kuvitteelliset kulissit, seinäpinnat ja ympäristöstä löytyneet jäljet toimivat visuaalisina metaforina identiteetin rakentumiselle ja rajojen hahmottumiselle. Maalauspinnat näyttäytyvät osittain hauraina, repeilevinä ja keskeneräisinä – kuin yrityksinä koota puutteellisista palasista kokonaisia kuvia. Teokset heijastavat samalla nykyhetkeä leimaavaa epävarmuutta ja pirstaleisuutta ja kutsuvat pohtimaan, miten identiteetti ja kokemus maailmasta rakentuvat jatkuvassa muutoksessa. Teosten viitteellisenä lähtökohtana on Materan taiteilijaresidenssissä vietetty aika.
Reija Palo-oja (KuM) on valmistunut Kuvataideakatemiasta vuonna 2001. Palo-ojan teoksia kuuluu Valtion, HAM:n, Suomen Taideyhdistyksen, Turun kaupungin sekä HUS:n taidekokoelmiin. Reija Palo-oja asuu Turussa.
Huom.! Näyttely on avoinna sunnuntaisin.
HAA Galleria
Suomenlinna C1, 00190 Helsinki
ti–to 12–18
pe–la 12–16
(su 12–16)
