Heidi Anniina Mattila:
Mixtape

Galleria Arthur | Helsingin Taiteilijaseuran Taidelainaamo
aukioloajat:
ti–pe klo 12–18
la–su klo 12–16
ma kiinni
Mixtapet olivat aikana ennen suoratoistopalveluiden läpimurtoa itse nauhoitettuja kasetteja tai kotona poltettuja CD:itä, joihin oli koottu sekalainen valikoima suosikkikappaleita. Usein mixtapeja tehtiin suurella hartaudella ja niitä annettiin lahjaksi lähimmille ystäville, joiden haluttiin kuulevan juuri tietyt, itselle tärkeät biisit. Samalla ajatuksella olen valinnut teokset tähän näyttelyyn.
Abstraktien maalausten tekoprosessiin on vaikuttanut työhuoneella kuuntelemani musiikki, jonka merkitys entisestäänkin korostui koronavuosien aikana. Musiikki kuljetti minua mielikuvissani 1970-luvun New Yorkin rämiseville klubeille, välillä taas 80-luvun Kaliforniaan tai 2010-luvun Tampereelle. Sävelten luoma tunnelma tuli näkyväksi maalauksissani ja löysin kuuntelemieni kappaleiden lyriikoista myös nimet maalauksilleni.
Teoksissa vuorottelevat paksut, tekstuuriset maalikerrokset ja ohuet, läpikuultavat pinnat. Maali ei ole aina levitetty hallitusti siveltimellä, vaan se voi olla ennemminkin jälki kankaalla, painettu, raaputettu tai levinnyt. Maalauksissa on kyse siitä, mitä niissä tapahtuu – jännitteitä, kontrasteja ja muotojen ja värien suhdetta toisiinsa. Maalaaminen on minulle hetkeen keskittymistä ja kaaoksen järjestelyä.
Heidi Anniina Mattila (s. 1983) on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka valmistui kuvataiteilijaksi Turun AMK:n Taideakatemiasta vuonna 2008.
Galleria Rikhard & Galleria Arthur
Rikhardinkatu 3, 00130 Helsinki
Galleria Rikhard | Rikhardinkadun kirjaston aula
avoinna kirjaston aukioloaikoina
Galleria Arthur | Helsingin Taiteilijaseuran Taidelainaamo
ma–to klo 12–18
pe klo 12–16
la–su kiinni