Tuula Aalto:
Mieli kukkii elokuussa

Tuula Aalto: Mieli kukkii XVIII (2026, akryyli, 80 x 80 cm)
Kuva | Tuula Aalto: Mieli kukkii XVIII (2026, akryyli, 80 x 80 cm)

Galleria Rikhard | Rikhardinkadun kirjaston aula

 

Mieli kukkii -sarjan teokset ovat vahvatunnelmaisia variaatioita kukka-aiheista. Kukkiin liitetään symboliikkaa, mutta enemmän mielessäni on kasvien merkitys elämänlähteenä, ilman kasveja emme voisi edes hengittää. Teoksilleni on ominaista vaikutelma liikkeestä. Ne kuvastavat elämän hetkellisyyttä ja jatkuvaa muutosta.

Koen olevani ennen kaikkea värimaalari. Ammennan maalauksiini nähdystä ja koetusta. Havainnot sekoittuvat toisiinsa. Muodostuneista mielikuvista maalauksiini siirtyvät keskeisimmät, siis väri, valo ja muoto.

Kukat aiheena mahdollistavat ilmaisun ilman kertomusta. Seuraava askel olisi täysin abstrakti maalaustapa. Tässä rajapinnassa pysytteleminen sopii minulle juuri nyt hyvin.

Olen syntynyt Helsingissä vuonna 1959. Työhuoneeni on Artborg 35:ssä Nikkilässä. Olen valmistunut Pekka Halosen akatemiasta vuonna 2001 pääaineenani maalaus. Ensimmäinen jurytetty yhteisnäyttelyni oli vuonna 2002, ja ensimmäinen yksityisnäyttelyni oli Galleria Johan S.:ssä Helsingissä vuonna 2004. Sen jälkeen minulla on ollut 18 yksityisnäyttelyä, ja olen osallistunut 22 jurytettyyn yhteisnäyttelyyn sekä lukuisiin muihin yhteis- ja ryhmänäyttelyihin.

 

Teokset Taidelainaamossa
Kuvataiteilijamatrikkeli

Näyttelytoiminta

Ajankohtaiset näyttelyt

Helsingin Taiteilijaseuran monipuoliset näyttelyt esittelevät kiinnostavaa ja ajankohtaista nykytaidetta laajasti.