Kuva: Laura Melkinen, Rosa gallica Aliénor d’Aquitaine
Laura Melkinen
Maalauksia
Malmitalon galleria
7.4.–30.4.2022
Huhtikuun taiteilijana Malmitalon galleriassa on pohjoiskarjalalainen taidemaalari Laura Melkinen. Esillä on suurikokoisia maalauksia parin viime vuoden ajalta, tekniikkanaan akryyli- ja öljymaalaus muotoon sahatulle puukuitulevylle.
”Innostus, intohimo niin maalaamiseen kuin yleensäkin oman kädenjäljen näkyväksi saattamiseen tavalla tai toisella, on inhimillistä. Tunnustaudun esteetikoksi, saan nautintoa maaliaineen levittämisestä, värien sekoittamisesta ja värien voiman kasvattamisesta. Aiheiksi maalauksiini valikoituvat yleensä arjen pienet yksityiskohdat, joihin kiinnitän huomioni ja jotka nostan esille.”
”Maalaan aiheitani luonnollista suuremmassa koossa, jotta niiden todellista luonnetta voi tarkastella uudenlaisesta näkökulmasta. Olen maalannut paljon esimerkiksi pensasruusuja, joita kasvatan kotiani ympäröivässä puutarhassa. Taustastaan irrotetut ja valokeilaan nostetut kukat, lepäävä yöperhonen tai tekemisiäni tarkasteleva koira, ovat pieniä palasia omasta maailmastani. Teokset ovat yksilöitä, mutta muodostavat yhdessä tilan ja valaistuksen kanssa myös tilallisen kokemuksen. Teosten muotoon sahatusta reunasta seinälle piirtyvä varjo on myös tärkeä osa kokonaiskokemusta. Hyvää maalausta tekee joskus mieli koskettaa ja tunnustella käsin, ei vain silmäillä sitä kauempaa.”
(Laura Melkinen)
Laura Melkinen (s. 1975 Liperi) on kontiolahtelainen kuvataiteilija ja taidemaalari. Hän on valmistunut metsänhoitajaksi Joensuun yliopistosta 1999, kuvataiteilijaksi Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta 2005 ja kuvataiteilijan ylempään ammattikorkeakoulututkintoon Imatralta 2015. Melkinen on toiminut vapaana taiteilijana, kuvataiteen opettajana sekä alan yhdistys- ja luottamustehtävissä. Melkinen työskentelee suurikokoisten maalausten sekä ajoittain taideprojektien ja yhteisötaiteen parissa. Hän on Taidemaalariliiton ja Joensuun Taiteilijaseuran jäsen.
”Minua kiinnostaa maalaamisen tilallinen luonne ja teokseni ovat kehittyneet pikkuhiljaa ulos perinteisestä taulumuodosta. Kiinnitän arjessa huomiota pieniin, kiinnostaviin yksityiskohtiin, jotka nostan taiteessani esille ja tarkastelun kohteiksi. Tärkeintä maalaamisessa ovat kuitenkin maaliaineen ominaisuudet, valo ja väri.”
Laura Melkisen taiteellista työskentelyä on tukenut Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö. Teosmateriaaleja on lahjoittanut Kiilax Oy.