Juha Sääski: The past and the present 4
Galleria Katariinassa on esillä Juha Sääsken näyttely Valokuvakollaaseja ja valokuvia 18.2.–6.3.2022
Juha Sääsken näyttely koostuu noin kymmenen viime vuoden aikana syntyneistä valokuvakollaaseista ja valokuvista, jotka esitetään mustesuihkusuurkuvatulosteina. Valokuvakollaasit on toteutettu itse kuvatusta kuvamateriaalista leikkaa-liimaa- menetelmällä. Maalauksellista jälkeä Sääski on aikaansaanut mm. rinnastuksilla tarkka- epätarkka, käyttämällä rikkinäistä tulostinta, virheellisiä tulostinasetuksia tai tulostamalla neljän värin väripatruunan järjestelmässä esim. kahdella tai kolmella värillä, yhden tai kahden värin loputtua. Maalauksellisia vaikutelmia on syntynyt myös kuvaamalla diakuvaa kädessä pitäen erilaisissa kuvakulmissa, erilaisten taustojen ja valojen edessä. Kollaaseihin on yhdistetty myös jonkin verran öljy- ja akryylimaalausta.
Juha Sääsken suhde valokuvaukseen syntyi 1950luvun puolessa välissä hänen ollessaan valokuvausta harrastaneen isänsä mukana Helsingin satamassa satamatyöläisiä kuvaamassa ja siltojen alla asunnottomien alkoholistien elämää kameralla tallentamassa. Varsinkin viimeksi mainitut aiheet ovat jääneet erilaisina variaatioina elämään vuosikymmeniksi Sääsken töissä, kuten tämänkin näyttelyn teoksissa.
Sääski käyttää kadulla makaavia tai kerjääviä ihmisiä köyhyyden, syrjäytymisen ja osattomuuden metaforina. Teoksissaan sääski käsittelee ihmiselämän monimuotoisuutta ja paradoksaalisuutta etäännyttäen, yhdistäen ristiriitaisia elementtejä, naiiveja rinnastuksia, komiikkaa, tragiikkaa, modernistista kuvakieltä, ja abstraktismia, joista muodostuu surrealistista parodiaa ja satiiria, mikä ei kuitenkaan ole kovin kaukana todellisuudesta. Turhaa kärsimystä on liikaa ja se on hyvin monimuotoista lähtien esimerkiksi rakenteellisesta väkivallasta. Teosten tunneilmasto on tragikoominen, se koostuu surusta, ilosta, empatiasta, todellisuuden kohtaamisesta, huolesta ja toivosta. Muun muassa kilpailu kulutusyhteiskunnan vaikutukset, valta- ja sosiaalisen median tarjoama n maailmankuvan vaihtoehdottomuus ja tyhjyys ovat valokuvakollaasien sisällöllistä materiaalia. Joissakin niistä on mahdollisesti samanaikaisesti läsnä menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus . Voivatko ne näyttää samalta ? Voiko tulevaisuus näyttää menneisyydeltä tai nykyisyydeltä ? Siitä päätämme nyt, nykyisyydessä.
Valokuvat perustuvat pääasiassa estetiikkaan ja aiheet ovat usein löytyneet kaduilta, takapihoilta ja tehdasalueilta. Sääskelle valokuva on haasteellisempi ilmaisumuoto kuin valokuvakollaasi, koska kollaasia voi työstää kauankin ennen elementtien liimaamista lopullisille paikoilleen. Sen sijaan valokuva syntyy Sääsken tapauksessa oikean paikan ja ajan sekä muiden vallitsevien olosuhteiden ehdoilla ilman jälkikäteen tehtävää kuvan manipulointia.
Näyttely esittelee maalarin valokuvapohjaista ilmaisua ja samalla juhlistaa Juha Sääsken 70-vuotis syntymäpäivää ja 45-vuotista taiteilijaelämää.
Avaamme näyttelyn jo torstaina 17.2. klo 16 – 19 taiteilijan läsnä ollessa. Noudatamme AVI:n ajankohtaisia ohjeistuksia. Lämpimästi tervetuloa Galleria Katariinaan!
Galleria Katariina
Rikhardinkatu 1, 00130 Helsinki
ti–pe 11–17, la–su 12–16