Galleria Katariinassa on esillä Hanna Vahvaselän näyttely Lahja 7.2.–2.3.2025.

Tervetuloa näyttelyn avajaisiin torstaina 6.2. klo 17–19!Teoskuva.

Kuva: Hanna Vahvaselkä, Lahja

 

Hanna Vahvaselkä: Lahja 

”Kevättalvella 2023 opetin puukuvanveistoa tuleville taiteilijoille LAB ammattikorkeakoulussa Lappeenrannassa. Aloitin kurssin puupaloja oppilaille lahjaksi jakaen. Oman palan sai käyttää osana kurssin aikana syntyvää Muisto-teemaista teosta. Erään opiskelijan ideana oli pyytää ystäviltä lahjaksi lisää puisia palasia ja tehdä teos niistä. Harmikseni opiskelija kuitenkin luopui ideasta. Idea jäi pyörimään omaan mieleeni ja kun saman vuoden lokakuussa täytin viisikymmentä, toivoin lahjaksi maljakkojen, standaarien ja ilmapuntarien sijaan erilaisia puisia esineitä tai materiaalin palasia taidetarkoituksia varten. Sainkin valtavan määrän erilaisia puuhun liittyviä asioita aina hammastikusta puusuksiin ja kelohongasta runokirjaan. Näyttelyni galleria Katariinassa on syntynyt näistä lahjoista.

Olen kuluneen vuoden aikana työskennellyt lahjojen kanssa työhuoneellani. Olen tutustunut niihin siirtelemällä, järjestämällä ja dokumentoimalla niitä. Osan lahjoista olen purkanut, osan pilkkonut, jotkut yhdistänyt toisiin uudella tavalla. Tarkan suunnittelun sijaan olen hypännyt puun kyytiin ja lahjojen armoille, ja katsonut millaisia merkityksiä lahjat yhteen tuotuna alkavat muodostaa. Työskennellessäni olen koittanut kuunnella tarkasti, mihin suuntaan lahjat lähtevät teoksia kuljettamaan. Saamani tikkuviinan voimme juoda avajaisissa, mutta mitä tehdä naapurin lempipuusta pudonneelle merkityksiä sisältävälle oksalle, ystävän vuolemalle leuhkalle pikku-ukolle, tai miten ottaa ovensuussa kerrottu puujalkavitsi mukaan näyttelyyn? Osa teoksista valmistuu vasta näyttelytilaan asetettaessa, kuitenkin niin, että kaikki saamani lahjat on käytetty jossain muodossa osana näyttelyä ja sen teoksia.

Näyttely on myös osa kuvataiteen tohtoriopintojani Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. Taiteellisessa tutkimuksessani keskiössä ovat muistiesineet ja muistin ja materiaalin yhteen kietoutuminen. Se minkälaista muistia puu materiaalina sisältää tai välittää ja minkälaista muistia puun kanssa työskentely herättää ja tuo esiin.

Kiitos: Viola Nygård ideasta, ystävät ja tuttavat lahjoista ja Taike työskentelyn tukemisesta.”

 

Hanna Vahvaselkä on käsityölähtöinen kuvanveistäjä. Hän asuu ja työskentelee itäisessä Suomessa, Mikkelissä. Vahvaselän materiaali on puu, jonka kanssa hän on työskennellyt yli kaksi vuosikymmentä. Materiaalin lisäksi puu on osa myös teosten sisältöä esimerkiksi ylisukupolvisten tai metsäekologiaan liittyvien merkitysten kautta.  

Galleria Katariina
Rikhardinkatu 1, 00130 Helsinki
ti–pe 11–17
la–su 12–16

Muita näyttelyitä