Arabianrannan kirjastossa on esillä Johanna Virtasen näyttely Valon pisaroita 8.4.–24.5.2024.
Kuva: Johanna Virtanen – Valon pisaroita, 2023, sekatekniikka, 80x59x14 cm
Johanna Virtanen: Valon pisaroita
”Minua kiinnostaa viivan estetiikka ja hitaasti rakennetut konstruktiot. Tämän näyttelyn teokset ovat keveitä, hennoin langoin yhteen punottuja. Materiaaleina olen lisäksi käyttänyt erilaista arjen muovijätettä, esimerkiksi muovipakkauksia, joista olen pyrkinyt rakentamaan visuaalisesti ja sisällöllisesti kiinnostavia elementtejä teoksiini. Etsin arvotonta, jätteeksi luokiteltua ja poisheitettyä ja pyrin luomaan siitä uutta, kaunista ja puhuttelevaa. Viimeaikaisissa teoksissani olen usein pohtinut elämän haurautta niin yksilön näkökulmasta kuin koko planeettamme kannalta. Ihmisen toiminnan negatiiviset vaikutukset ympäristöön luovat usein dystooppista tarinaa tulevaisuudesta. Tämän rinnalle haluaisin teoksillani nostaa kertomuksen ihmisen inhimillisestä halusta luoda ympärilleen kauneutta ja etsiä kaikesta huolimatta toivon näköaloja.”
Johanna Virtanen on helsinkiläinen kuvataiteilija. Hän on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä, sekä osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Materiaalit ja niihin kätkeytyvät visuaaliset ja sisällölliset viestit toimivat teosten lähtökohtana.
Arabianrannan kirjasto | Hämeentie 135 A, 00560 Helsinki
Avoinna ma–to 8–20, pe 8–16, la 10–16