Johanna Pöykkö:
Kaivata jotakin

"Näyttely rakentuu maalauksista, joissa maalauspasta ja materiaali sen alta ovat kadonneet. Teoksissa näyttäytyy samaa rytmiikkaa kuin lakanapitseissä. Viittaukset lakanapitseihin sisältävät ajatuksen menneestä, toistosta ja muutoksesta. Peilaan mennyttä tähän hetkeen ja muistikuvia todellisuuteen.

Lakanapitsi on päällyslakanan, eli ylälakanan, koristeena käytetty kapea nauhamainen pitsi. Ylälakanaa käytettiin peitteen suojana siten, että koristeltu reuna käännettiin pääpuolessa peitteen päälle. 1960-luvulla pussilakanat alkoivat syrjäyttää ylälakanoita ja ne jäivät kaappeihin perintötekstiileiksi. Silkkilakanat maalattujen kankaiden takana viittaavat silkkitäkkeihin, joiden päällä päällyslakanoita on käytetty.

Virkatut pitsit maalausten lähtökohtana ovat pysähtymisharjoituksia. Kokonaisuus sai alkunsa kolmiosaisista teoksista. Maalasin aina kolme lähes samanlaista aihetta, joista muodostuu yksi teos. Teen toistoa monessa suunnassa. Yksittäisiä suorituksia toistuvien suoritusten sarjassa. Toistuvien maalausaiheiden lisäksi toistoa tuo myös teosmateriaalin työstö – maalatun aiheen esiin työstäminen. Ensimmäisen kankaan tein leikkaamalla saksilla. Se oli käsille liian rankkaa, vaikka siinä olisi viehättänyt tekotavan yksinkertaisuus. Nyt työstän teosten reikäisen kuviopinnan maalamalla. Kangas haurastuu voimakkaalla maalauspastalla, jossa vaikuttavana aineena on natriumbisulfaatti. Tekstiilin haurastumista auttaa lämpökäsittely, jonka jälkeen syöpynyt ja palanut materiaali pestään pois. Prosessiin kuuluu siis pastan valmistus, maalaus, kuivatus, kuumennus, pesu, kuivatus ja silitys. Olen viettänyt aikaa teoselementtien kanssa. Olen vienyt niitä mukanani syksyllä Hailuodon tuuleen ja pakkasella Oulujoen jäälle. Pakkasella kastelin lakanan ja annoin sen jäätyä tönköksi. Katselin sen olemusta osana maisemaa.

Olen miettinyt, saako kaivata helppoa aikaa? Helppoutta? Saako menneisyydestä poimia vain ilon, kauneuden ja hyvän? Mikä on kaipaamisen ja kiinnipitämisen, taltioimisen ja muistamisen suhde? Käsin tekeminen on tila, johon voi palata. Se on rutiineja ja toistoa. Pysyvyyttä muutoksen keskellä. Se on ajan viettämistä itse valittujen ajatusten kanssa. Voin päättää, palaanko ajatuksissani aikaan ennen vai yritänkö selvittää, mikä on maailmassa nyt säilyttämisen arvoista. Kaipaus suuntautuu oman itsen ulkopuolelle, mutta on lähtöisin itsestä, oman olemassaolon hahmottamisesta. Tarvitsemme kaipausta, lupauksia jostakin paremmasta, siteiden säilyttämisestä menneeseen. Ihmisyyteen on sisäänrakennettu suuri kaipaus. Kaipaus on eteenpäin vievä voima."

Johanna Pöykkö (s. 1977, Rovaniemi) on oululainen tekstiili- ja kuvataiteilija TaM, jonka intohimon kohteena ovat tilalliset teokset. Hän käsittelee taiteessaan ihmisen suhdetta toisiin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan materiaalinaan lakanakangas tiedon kuljettajana, välittäjänä, sekä serigrafia ja maalaus tekniikkana. Pöykön teoksia on ollut esillä mm. Oulun, Kemin ja Jyväskylän taidemuseoissa, Suomen käsityön museossa, Helsingin Taiteilijaseuran HAA Galleriassa, Oulun Taiteilijaseuran Galleria 5:ssä ja Tampereen Taiteilijaseuran Galleria Mältinrannassa. Johanna Pöykön taidetta on osana Oulun taidemuseon, Kuopion taidemuseon ja Oulun kaupungin kokoelmia sekä pysyvästi esillä uudessa Oulun yliopistollisessa sairaalassa.

Johanna Pöykön näyttelyä on tukenut Koneen säätiö.