HTS:N JUTTUSARJA | Maapigmentit, myrkyt ja ilmaisun vapaus – kestävän kuvataiteen paradoksi | Sunna Kangas

Helsingin Taiteilijaseuralle myönnettiin kesän 2022 alussa Ekokompassi-sertifikaatti, jonka myötä seura on sitoutunut huomioimaan toimintansa ympäristövaikutuksen, tekemään konkreettisia valintoja ympäristön hyväksi sekä kehittämään toimintaansa jatkuvasti entistä ympäristötietoisemmaksi. Suurena paikallisena toimijana seuralla on myös suuri vastuu jäsentensä, henkilökuntansa ja asiakkaidensa osallistamisessa tähän kaikessa toiminnassaan niin gallerioissa, Taidelainaamossa, kuvataidekoululla ja kurssikeskuksessa kuin hankkeissaan.

Kestävyyteen liittyvien kysymysten parissa työtään tekevät myös Helsingin Taiteilijaseuran jäsentaiteilijat, joista haastattelimme kahdeksaa. Kestävä kuvataide on monisyinen, ristiriitainenkin asia, ja siitä tämä juttusarja kertoo.

Teksti: Aura Jaakkola
Kuvat: Katja Maria Nyman

Tekstiilitaiteilijan näkökulma:
”Taide on ennen muuta aina aineetonta, sen fyysinen
– aineellinen – olemus on merkitykseltään siten toissijainen”
Sunna Kangas

tekstiilitaiteilija Sunna Kangas

Vallilan sydämestä löydämme työhuoneeltaan tekstiilitaiteilijan, joka on levittänyt pöydälle mielenkiintoisen näköisiä teoksia. Teosten pohjat on neulottu sisalpakkausnarusta, sekaan on punottu muovijätettä. Teokset ovat tulleet näyttelystä, ja seuraavaksi niistä olisi tarkoitus rakentaa suurempi kokonaisuus. Ekologisuuden lisäksi sodan ja väkivallan teemat ovat viime aikoina olleet läsnä taiteilija Sunna Kankaan työssä. 

”Kestävä kehitys tarkoittaa sitä, että jätämme tuleville sukupolville yhtä paljon mahdollisuuksia kuin meillä on ollut, ellemme jopa enemmän. Minusta tämä tarkoittaa myös sitä, ettei taiteen traditioita pidä karsia. Toivon siis, ettei ekologisuus olisi taiteen vapautta rajoittava käsite. Taiteilijan tulee saada vapaasti ja itsenäisesti hengittää ja peilata omaa aikaansa. Monesti taiteilijoilla on taloudellisesti niukkaa, ja siten myös kulutus väistämättä kohtuullisen kestävällä ekologisella pohjalla.”

Meriheinää, runkokuituja ja muoviroskaa

sisalpakkausnarusta ja muovijätteestä valmistettu teos

Ekologisuus näkyy Kankaan taiteessa vahvasti ajatteluna ja sisältöinä. Materiaalit ovat pitkälti kierrätettyjä, ja ajoittain myös epäekologisia, kuten muovijätettä. Tällöin teosten sisältö on aikakriittinen: taiteilija kokee, että elämme tietynlaista siirtymävaihetta, ja hän haluaa näyttää sen. 

Tekstiilitaiteilijana Kangas on perehtynyt syvällisesti eri materiaalien ja kuitujen ekologisuuteen: runkokuidut ovat karkeita kasvirungon sisäosia, ja näitä ovat esimerkiksi pellava ja juutti. Puuvilla sen sijaan on siemenkuitu ja sisal lehtikuitu, kasvikuituja kaikki. Myös villa ja silkki luonnonkuituina maatuvat hyvin. Viskoosi on selluloosasta tehty muuntokuitu, joka tuotetaan parhaimmillaan vastuullisesti suljetussa prosessissa. Keinokuidut puolestaan ovat öljypohjaisia kuituja. Erityisen haasteellisia kierrätykselle ovat kuitusekoitteet, mutta vaatelumppua onneksi hyödynnetään enenevissä määrin. Ja niin edelleen. 

Taiteilija punnitsee tarkkaan eri vaihtoehtoja. Viimeksi hän käytti tekstiili-installaationsa täytteenä muovipohjaisen vanun sijasta puuvillavanua ja meriheinää. 

”Meriheinä, joka nimestään huolimatta on kääpiöpalmun kuitua, korvasi teoksessa täytteen hyvin, mutta oli huomattavan paljon kalliimpaa, vaikeammin saatavissa, painavampaa, ja jopa äänekkäämpää. Meriheinässä on oma viehättävä heinämäinen tuoksunsa. Sitä on käytetty muinoin paljon sohvien ja tuolien täytteenä. Minua puhutteli sen ekologisuus verrattuna synteettisiin materiaaleihin tai vaikkapa puuvillaan, jonka kasvattaminen vaatii paljon vesivaroja ja jonka viljelyssä käytetään usein myös huomattava määrä hyönteismyrkkyjä. Öljypohjaisia kuituja ekologisempi puuvilla toki luonnonkuituna on.”

Kangas mainitsee, että vanulle on olemassa lisäksi maissipohjainen vaihtoehto. Sen käyttäminen on kuitenkin haastavaa siksi, että maissi on myös ravintoa, ja ravinnontuotannon tilanne mietityttää. 

Ekologiperheen lapsesta ympäristötaiteen tekijäksi

Ekologinen kestävyys on yksi Kankaan taiteen keskeisimpiä sisällöllisiä teemoja, ja hän onkin käsitellyt sitä monin tavoin: kasvihuoneilmiötä, hiilen kiertokulkua, muovien tuotantoa, jätteitä sekä roskaamista. Hänen taiteensa on usein kulutuskriittistä. 

Kangas toteaa, että hänen ekologiseen ajatteluunsa on väistämättä vaikuttanut tausta ekologiperheen lapsena: isoisä on ollut hyönteistieteilijä, isä limnologi ja veli meribiologi. Isoisä on aikanaan ottanut kantaa luonnonmukaisen hyönteistorjunnan puolesta. Perheessä ei myöskään ollut esimerkiksi autoa Kankaan ollessa lapsi. 

Ilmiönä Kangas kokee taiteen useimmiten olevan kestävällä pohjalla siksi, että taiteen tuotantomäärät ovat varsin pieniä, eikä taide edusta massatuotantoa eikä kertakäyttökulttuuria. Hän pitää selvänä, että ajassa näkyvät ongelmat ja ratkaisut tulevat näkymään yhä enemmän taiteessa, taide kun ei ole irti ajastaan. 

Ekologinen ajattelu ja vuorovaikutus luonnon kanssa on aina keskeistä ympäristötaiteissa, joihin lukeutuvat esimerkiksi ekotaide sekä maataide. Yhdessä kollegansa Anu Nirkon kanssa Kangas on monena vuonna kerännyt luonnosta materiaalia ja rakentanut erilaisia ajatuskarttoja muokkaamalla maata, piirtämällä sillä ja viljelemällä nurmikkoa. Maa muovautuu ajan saatossa, ja samalla teoskin katoaa. Mindmappers-kollektiivin kanssa Kangas ja Nirkko ovat toteuttaneet Suomessa ja Virossa teoksia, jotka ovat osa luonnon ekosysteemiä. 

Kangas on ollut mukana myös Kasvisryhmässä, joka on vuodesta 2008 toiminut monitaiteellinen ympäristötaidetta tekevien ammattitaiteilijoiden ryhmä. Se on niin ikään matkustanut Virossa sekä Latviassa ja toteuttanut näyttelyitä yhdessä paikallisten taiteilijoiden kanssa. Näyttelyitä on pidetty esimerkiksi kasvihuoneissa, joissa esillä on ollut muun muassa grafiikkaa, videoita ja performansseja. 

Toiminnasta apua ympäristöahdistukseen

Entäpä mitä vinkkejä Kankaalla olisi kollegoille, jotka painiskelevat kestävyyteen liittyvien asioiden kanssa? 

”Kuulostaa ehkä antiikkiselta, mutta tärkeintä työskentelyssä on edelleen muistaa pitää huolta ongelmajätteiden asiallisesta kierrättämisestä. Sen pitäisi olla nykyisiä käytäntöjä paljon helpompaa. Tuntuu hullulta, että ongelmajätteiden kierrättämiseen tarvitaan usein autoa! Viemäriin ei saa päästää mitään sinne kuulumatonta.”

Kangas toteaa säästeliään elämäntavan olevan ekologinen. Ilmastonmuutos ja luonnon diversiteetin kaventuminen ovat tosiasioita, jotka aiheuttavat ympäristöahdistusta, mistä Kangas on myös huolissaan. 

”Itse en koe olevani ekopyhimys, vaan ennemminkin aikani lapsi. En ole ryhtymässä metsästäjä-keräilijäksi, vaikka tiedänkin agraarikulttuurin ja kaupungistumisen mukanaan tuomat ekologiset ongelmat. Pienemmät teot arjessa riittävät. Ahdistus voi olla lamauttavaa. Ajattelu ja tekeminen on tärkeintä. Taide on ennen muuta aina aineetonta, sen fyysinen, aineellinen, olemus on merkitykseltään siten toissijainen.”

Kangas muistelee erään ekologin todenneen, että luonto kyllä selviää, mutta ihminen ei. Hän toteaa radikalismin nostavan päätään myös ekologisessa ajattelussa, ja sitä hän ei itse kannata. Epähumaani ajattelu ja inhimillisyyden kadottaminen pelottavat taiteilijaa: kyse on kuitenkin ihmiskunnasta, joten meidän tulee olla toistemme puolella, vaikka ekologisuus jakaisikin mielipiteitä.

Sunna Kankaan verkkosivut
Sunna Kankaan teokset Taidelainaamon verkkogalleriassa

Sunna Kangas työhuoneellaan Vallilassa