HTS:N JUTTUSARJA | Maapigmentit, myrkyt ja ilmaisun vapaus – kestävän kuvataiteen paradoksi | Satu Kalliokuusi

Muun yhteiskunnan tavoin kestävyys on päivänpolttava aihe myös kuvataiteen kentällä. Taiteilijat ovat usein hyvinkin valveutuneita asian suhteen ja käsittelevät teoksissaan ympäristöön ja kestävyyteen liittyviä teemoja. Kuitenkin taiteilijan voi käytännössä olla varsin haastavaa toimia kestävästi, vaikka tietoa ja halua löytyisikin. Olisiko parempi käyttää maatuvia ekologisia maapigmenttejä vai jopa vuosisatoja kestäviä mutta ympäristölle haitallisempia öljyvärejä? Käyttääkö kierrätysmateriaaleja, jotka saa edelleen kiertoon? Vai pitäytyäkö alun perinkin ekologisissa raaka-aineissa ja yksinomaan ympäristöystävällisissä menetelmissä? Ja kaiken ytimessä vaikuttaa taiteellinen vapaus, taloudellisista realiteeteista puhumattakaan.

Helsingin Taiteilijaseuralle myönnettiin kesän 2022 alussa Ekokompassi-sertifikaatti, jonka myötä seura on sitoutunut huomioimaan toimintansa ympäristövaikutuksen, tekemään konkreettisia valintoja ympäristön hyväksi sekä kehittämään toimintaansa jatkuvasti entistä ympäristötietoisemmaksi. Suurena paikallisena toimijana seuralla on myös suuri vastuu jäsentensä, henkilökuntansa ja asiakkaidensa osallistamisessa tähän kaikessa toiminnassaan niin gallerioissa, Taidelainaamossa, kuvataidekoululla ja kurssikeskuksessa kuin hankkeissaan.

Kestävyyteen liittyvien kysymysten parissa työtään tekevät myös Helsingin Taiteilijaseuran jäsentaiteilijat, joista haastattelimme kahdeksaa. Kestävä kuvataide on monisyinen, ristiriitainenkin asia, ja siitä tämä juttusarja kertoo.

 

Teksti: Aura Jaakkola
Kuvat: Laura Kansanen-Stavale

 

 

Taidemaalarin näkökulma:
Soijatemperaa, kahvia ja punajuurta
– kokeiluja kestävän luontosuhteen asialla

Satu Kalliokuusi

 

Taidemaalari Satu Kalliokuusi_Kuvaaja Laura Kansanen-Stavale

Taidemaalari Satu Kalliokuusi

 

Pitäjänmäen teollisuusalueen uumenissa sijaitsee kuvataiteilijan työhuone, jossa katseen vangitsevat maalaustelineille asetetut murretun väriset abstraktit maalaukset. Teokset ovat saaneet värinsä soijamaitoon sekoitetuista luonnonpigmenteistä. Täällä työskennellään ekologisilla materiaaleilla kokeiluja tehden.

Mutta kuinka yleistä ekologisuuden ja kestävyyden huomioiminen kuvataiteen kentällä nykyisellään todella on?

Taidemaalari Satu Kalliokuusen mukaan ei ainakaan toistaiseksi kovinkaan yleistä. Hän huomauttaa kuitenkin, että kestävyyden voi ymmärtää monin tavoin.

”Kestävyydestä voi olla montaa mieltä. Itse teen sekä ajallisesti kestävää taidetta että lyhytaikaista, eli kierrätettävää taidetta. Jälkimmäistä on esimerkiksi maatuvista luonnonmateriaaleista tehtävä ympäristötaide.”

Kalliokuusi kertoo käyneensä lapsena äitinsä kanssa kansalaisopiston kursseilla ja maalanneensa tuolloin öljyväreillä. 1990-luvun puolivälin opiskeluajoistaan saakka hän on ollut enenevissä määrin kiinnostunut kierrätetyistä tai muuten mahdollisimman ekologisista taidemateriaaleista. Hän myös edelleen toisinaan kierrättää maalauksensa, maalaa uutta vanhan päälle.

”Maalaan enimmäkseen luonnonmateriaaleilla yksittäisin akryylivärimyönnytyksin. Käytän myös väritöntä akryylilakkasprayta teosten pintojen viimeistelyyn. Olen kehittänyt oman maalaustekniikan, soijatemperan. Se pohjautuu ikivanhaan japanilaiseen maalaustekniikkaan. Soijatemperassa käytän väreinä luonnonpigmenttejä, joita ovat esimerkiksi maavärit, monet mausteet ja jotkin marjat ja juurekset. Soijamaito tekee väristä lähes vedenkestävän kuivuttuaan. Käytän myös esimerkiksi kahvia, punajuurta ja hibiskusta. Osa väreistä kuitenkin kestää erittäin huonosti valoa, joten niillä maalaaminen on hieman epävarmaa. Synteettiset väriaineet, niin sanotut kaupanmaalit, on testattu teollisesti ja laboratorio-olosuhteissa, ja ne ovat jo valmiiksi paremmin valoa kestäviä. Nämäkin värit kuitenkin muuttuvat kymmenien ja satojen vuosien aikana jonkin verran, eli mikään ei välttämättä ole täysin kestävää sellaisenaan.”

Kalliokuusi on myös toiminut taideopettajana ja järjestänyt esimerkiksi äiti–lapsi-työpajoja, joissa materiaalina on käytetty värjättyä kaurapuuroa.

Kalliokuusi huomauttaa miten mielenkiintoista on, että kivikaudella tehdyt luolamaalaukset, jopa kalliomaalaukset, ovat kestäneet joissakin paikoissa näihin päiviin asti, vaikka ne on tehty luonnosta saatavilla aineilla – hiilellä, punamullalla ja rasvalla.

”Tästä näkökulmasta katsottuna ekologinen maalaustapani saattaakin olla kaikkein kestävin.”

 

Valonkestävyyden testailua ja uuden oppimista

 

Sävytestailua luonnonmateriaalein_Kuvaaja Laura Kansanen-Stavale

Sävytestailua luonnonmateriaalein

 

Kalliokuusi on viidentoista vuoden ajan testaillut erilaisten luonnon väriaineiden valonkestävyyttä, ja testaaminen jatkuu edelleen. Hän kertoo osan vanhemmista teoksistaan olevan käytännössä pilalla värien muututtua radikaalisti vuosien aikana. Hän onkin ajatellut ehtiessään maalata niiden päälle kestävämmillä väreillä.

Taiteilija toteaa, että teosten myymisen kannalta on kiistatta ongelmallista, jos materiaalit eivät kestä aikaa. Silti ajatus kaiken uudelleen käyttämisestä ihastuttaa häntä.

”Sinänsä itse teoksen kestävyydellä on taiteessa ehkä suurin merkitys silloin, kun sitä hankitaan esimerkiksi museoihin tai muihin kokoelmiin. Tai vaikka vain kodin seinälle. Taide on myös aina sijoitus, ja hintavammissa teoksissa kestävyydellä on suuri merkitys.”

Kestävä työprosessi edellyttää Kalliokuusen mukaan vankkaa ammattitaitoa, tietojen ja taitojen päivittämistä sekä uuden opiskelua.

”Itse opiskelen parhaillaan videokuvausta ja -editointia laajentaakseni ilmaisuani niin, etteivät kaikki teokseni vaadi kalliita kuljetuksia näyttelyihin. Mietin siis myös sitä, miten saan taidettani esille mahdollisimman kestävällä ja ekologisella tavalla.”

Sisällöllisesti Kalliokuusen teoksissa on lähes aina jokin luonnonsuojeluun kytkeytyvä näkökulma – kuvaileehan hän olevansa sielultaan ”pinttynyt luonnonsuojeluaktivisti”. Kalliokuusella oli taannoin Joensuun Taidekeskus Ahjossa esillä näyttely, jossa hän kritisoi metsien kestämätöntä käyttöä Suomessa. Esillä oli myös videoteos, jolla hän kommentoi Suomen kaivospolitiikkaa.

”Vuosi sitten otin näyttelylläni Vaasan Makers’ Galleryssa kantaa vesistöjen tilaan – kaivostoiminta ei nimittäin ole millään muotoa kestävää puhtaan vesistön kannalta. Ei ole kaivostoimintaa, joka ei jotenkin pilaisi luontoa. Ihmisen toiminta maapallolla on monin paikoin erittäin kestämätöntä. Yhden aktivistitaiteilijan toiminta on hetkittäin aika epätoivoista ja turhauttavaa kaikkea tätä vastaa, mutta en anna periksi, vaikka en tällä toiminnallani varmaan siihen kaikkein suurimpaan ja suosituimpaan taiteen valtavirtaan kuuluisikaan.”

Taiteilijana Kalliokuusi haluaisi vaikuttaa siten, että hänen taiteensa kokija haluaisi löytää ja oppia omat vaikuttamisen tasonsa. Vaikutus voisi laajentua yksittäiseltä katsojalta vielä laajemmalle, vaikka tämän lapsiin ja ystäviin. Kalliokuusi toteaa, että yksin ei voi saada paljonkaan aikaan. Siksi hän toivookin lapsensa, lapsenlapsensa sekä lähes kolmenkymmenen vuoden aikana opettamiensa taideoppilaiden vievän viestiä eteenpäin.

Hän toivoo taiteensa vaikuttavan myös siten, että ihmisille tulisi tarve olla lähempänä luontoa. Näin voisi muodostua aito, kestävä luontosuhde. Kalliokuusi kokee näyttelyidensä yhteydessä syntyvän usein luontevasti keskusteluja kokijoiden kesken. Hän kertoo saaneensa aina erittäin hyvää palautetta pitkälti luontoaiheisista näyttelyistään: ihmiset vaikuttavat todella tarvitsevan tämänkaltaista taidetta.

”Olen jo aikoja sitten havainnut, että ihmiset kohtelevat luontoa samoin kuin toisiaan. Onnellinen ihminen, jolla on kestävä luontosuhde, ei todennäköisesti halua tuhota luontoa, vaan liikkuu ja oleilee luonnossa luontoa kunnioittaen. Kun oleilee paljon luonnossa, siirtyy ihmiseen tietoa, jota ei voi kirjoista lukea eikä oppia. Se on sellaista lämmintä ja hyvää tietoa, joka auttaa ihmistä keksimään ongelmiin ratkaisuja – luontoa rakastava ihminen rakastaa itseäänkin terveesti.”

 

Vuorovaikutuksessa luonnon kanssa

 

Kalliokuusi on havainnut luonnonmateriaaleja ja kierrätysmateriaaleja työssään käyttäviä taiteilijoita olevan jonkin verran. Hän tunnustaa, ettei välttämättä aina jaksa olla kovin kiinnostunut maailmalla vallitsevista taiteen trendeistä. Yhdeksi kiehtovaksi taiteilijaksi hän kuitenkin mainitsee saksalaisen taidemaalari ja kuvanveistäjä Anselm Kieferin. Erinäistä rojua teoksissaan käyttämällä tämä on osoittanut ennakkoluulottoman materiaalinkäytön mahdollisuudet niin maalaamisessa kuin kuvanveistossa. Kalliokuusi kuitenkin pohtii, onko juuri se niinkään kestävää – ja mikä yleisesti ottaen on ekologista taiteen tekemistä.

Kalliokuusi toteaa taiteilijoiden enemmistön edelleen tekevän taidetta klassisilla materiaaleilla.

”Taide sinänsä ei aina voi olla ekologista, sillä kaikki ekologiset materiaalit eivät ole kestäviä. Se on vähän sama juttu kuin esimerkiksi matkailu. Minkäänlainen kulkuneuvolla tapahtuva matkailu ei ole ekologista, vaan ekologisinta olisi kävellä joka paikkaan, mutta kun joka paikkaan ei voi kävellä. Kuvataiteessakaan ei tarvitse mennä kivikaudelle, silti voi aina mahdollisuuksien mukaan miettiä millä materiaaleilla tai tavoilla taiteen tekeminen olisi edes jotenkin kestävää.”

Entäpä mitä vinkkejä Kalliokuusella olisi kestävyyteen liittyvien asioiden kanssa painiskeleville?

”Jokaisen on tärkeää pysyä mukana ajassa. Pelkästään uusien asioiden opettelu ei ole kestävää, vaan on myös hyvä tietää, miten asiat on tehty ennen, jottei turhaan hanki uusia härpäkkeitä ja osta ylikalliita tuotteita. Itse ostan esim. kännykät perheeseen tehdaskorjattuina. Joitakin asioita voi tehdä itse sen sijaan, että tilaa ne esimerkiksi Kiinasta, mistä ne tuodaan lentokoneella Suomeen. Osta lähituotteita, suosi suomalaista, tee itse ja kierrätä. Opettele uusia taitoja samalla kun hiot huippuunsa vanhoja. Ja matkaile maata pitkin, jos mahdollista.”

Kalliokuusi toteaa, ettei kukaan tiedä mikä olisi malliratkaisu maapallon ekologisiin ongelmiin. Hän kuitenkin uskoo, että tulevaisuudessa keksitään monia uusia tapoja toimia paremmin, ja että jonakin päivänä kestävä elämäntapa tulee olemaan normi.

”Kyseenalaista aina omat toimintamallisi. Älä jämähdä paikoillesi, vaan jatka tutkimista, mene ulos luontoon, irtaudu kännykästä, läppäristä, kirjasta, elokuvasta, ja jopa kumppanista ja lapsistasi, tai lemmikistäsi ja sukulaisistasi. Opettele vuorovaikutusta vaikka meren, puun tai kiven kanssa. Se on kestävää ja ekologista. Sataprosenttisesti. Voimauttavampaa kuin mikään muu. Ja ilmaista.”

 

Satu Kalliokuusen verkkosivut
Satu Kalliokuusen teokset Taidelainaamon verkkogalleriassa

 

Haastateltu taiteilija on Helsingin Taiteilijaseuran hallituksen puheenjohtaja.

 

Satu Kalliokuusi ja teos Broken Connection_Kuvaaja Laura Kansanen-Stavale

Satu Kalliokuusi esittelee teostaan Broken Connection (2018)

Muut juttusarjassa tähän mennessä ilmestyneet artikkelit