Yrityksille > Virkistyspäivät

Virkistyspäivät yrityksille ja ryhmille

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Helsingin Taiteilijaseuran kurssikeskus järjestää tilauksesta yrityksille ja ryhmille teemapäiviä ja koulutustilaisuuksia.

Kurssikeskuksella on runsas valikoima valmiita virkistyspaketteja. Tarjoamme retkiä piirustuksen, akvarelli-, akryyli- tai öljymaalauksen pariin. Järjestämme yhteisen ryhmäteoksen toteuttamiseen varattuja tuokioita. Lisäksi perinteisemmät maisema-, asetelma- ja alastonmallitutkielmat ovat mahdollisia piirtäen, maalaten tai savesta muotoillen. Virkistyspäiviä voidaan räätälöidä myös tilaajan toiveiden mukaan.

Virkistyspäiviä voidaan järjestää joko Kurssikeskuksen tiloissa Kaapelitehtaalla, tai yrityksen/ryhmän omissa tiloissa sopimuksen mukaan. Suotuisina vuodenaikoina virkistyspäivät voidaan toteuttaa ulkoilmakursseina esimerkiksi Suomenlinnassa tai Kasvitieteellisessä puutarhassa.

Virkistyspäivien hinta määräytyy tuntimäärän, käytetyn materiaalin ja tilavuokran mukaan. Ryhmille voidaan koota sopimuksen mukaan myös kotiin vietävä, aiheen mukainen materiaalipaketti, kun pelkkä päivä taiteen parissa ei enää riitä.

Tiedustelut:
Helsingin Taiteilijaseuran kuvataidekoulu
Tallberginkatu 1 A 7 (3. kerros), 00180 Helsinki
puh: (09) 693 1322

Kurssiesimerkkejä

Hintataulukko