Galleria Katariina

YLLÄTYS! – Helsingin Taiteilijaseuran joulunäyttely
11.12.2013-5.1.2014

Jakke Haapanen, maalauksia

Susanna Iivanainen, vesiväri- ja musteteoksia

Leena Illukka, tekstiilireliefejä

Auli Järvelä, maalaus

Laura Kärki, installaatioita

Anitta Ruotsalainen, maalauksia

Carita Savolainen, teos

Merja Simberg, maalauksia

Leena Turvanen, veistos

Helsingin Taiteilijaseuran joulunäyttelyn teemaa on tuttuun tapaan käsitelty vapaasti assosioiden, kuvainnollisesti tai konkreettisesti, surrealistisesti tai realistisesti, kuvaillen tai kantaaottavasti, ajankohtaisesti tai ajattomasti. YLLÄTYS! on järjestyksessä viides teemallinen jouluripustus Galleria Katariinassa. Aiempina vuosina on nähty 6 x kuusi, Edullinen kilohinta, Luukku auki ja Tuhma/Kiltti. Yllätystä lähestytään näyttelyn teoksissa muun muassa arvoituksellisuuden, konkreettisten tapahtumien ja muistojen, kirjallisuuden, elokuvan, surrealismin, tunteiden, yllätyksellisten löytöjen, seikkailun ja mystisyyden kautta.

Taiteilijoiden ajatuksia teemasta ja teoksistaan

Jakke Haapanen

Yllätys-teemaan olen valinnut maalauksia, joissa jokaisessa esiintyy muna. Muna kun on jo itsessään suuri yllätys. Sen hauras ulkokuori kätkee sisäänsä valtavan voiman, koko elämän. Munan sisällä saattaa muhia myös toisenlainen yllätys, vieras olio tai jopa kuolema. Surrealistinen tyylisuunta sopii teemaan yllätyksellisyydellään. Koska en maalatessani ole koskaan täysin varma lopputuloksesta, maalaus on aina yllätys myös minulle.

Susanna Iivanainen

Maalaukset Kaukaista valoa, Kuun valossa ja Unennäkijä viittaavat moniin eri aiheisiin, joita olen vuosien varrella töissäni käsitellyt. Vesi ja siihen liittyvät moninaiset merkitykset ovat mukana näissäkin töissä. Sen lisäksi teokset käsittelevät esimerkiksi pimeyttä ja valoa, unta ja valvetilaa sekä pelkoa ja uteliaisuutta. Yllätys-teemaan työt liittyvät öisen tunnelmansa kautta – jotakin on juuri tapahtunut tai tapahtumassa.

Leena Illukka

Come and Go 3 – Tervetuloa ja Tervemenoa -teossarjassa on muotokuvia, jotka on tehty perinteisellä käsityötekniikalla ja materiaalilla – tossuista. Sarjassa yhdistyvät dialogi poissaolosta ja läsnäolosta sekä lapsuudenkotini käsityöt. Teossarjan kaksi muuta osaa ovat esillä SKjL:n muotokuvanäyttelyssä Lahden Taidemuseossa ja Galleria Uudessa Kipinässä. White Death – Valkoinen Kuolema on maalattu seinätekstiili tähän päivään ulottuvasta historiasta, jolle glitterin hohto luo kiiltokuvamaista nostalgiaa.

Auli Järvelä

Last.”suojelu” voi muuttua ajojahdiksi….  viranomaisella voi olla oikeus sivuuttaa perustuslaki.. ”hyväntahtoisuuden” nimissä.  Kuvaan sekä ”kokoukset” että kenttätyön…taustalla lepäilevä hahmo kuvaa yleistä tietämättömyyttä tästä liian monia kohtaavasta Tragediasta.

2003 laadittiin ”huoliprojekti” lakiasetus, jolla on sivuutettu PERUSTUSlaki, huostaanotot ovat kasvaneet  Räjähdysmäisesti.  Lasten ”suojelu” on joka kerta uhreilleen YLLÄTYS……….

Laura Kärki

Lieneekö Stressipallojen yllättävyys siinä, että ne ovat jo olemukseltaan paradokseja – ovatko ne arvaamattomia kilttejä tai ehkä lempeitä tuhmia? Prisoner of your own eye -veistossarjan “naiset” ovat täynnä vääristymiä ja epämuotoisuutta – tämän voisi ajatella kuvastavan nykyaikaamme ja ihanteita, kun meistä harva mahtuu normimuottiin. Kuvataidekriitikko Veikko Halmetoja kertoo teoksistani vuonna 2011 seuraavaa: Kärjen teoksia yhdistää vierauden ja ulkopuolisuuden teemat. Yksinäisyys, kiireeseen unohtuneet lähimmäiset ja kyvyttömyys empatiaan kytkeytyvät kaikki nyky-yhteiskunnan sosiaalisiin ongelmiin.

Anitta Ruotsalainen

Maalauksissani on naisen kaltainen hahmo. Hahmot olen nimennyt vanhoilla nimillä. Serafiina ja Batseba, valaan tytär, ovat toimittamassa tehtävää tai kääntyneenä sisäänpäin omaan maailmaansa. Naiset ovat saaneet keskiaikaisia ja bysanttilaisia tunnusmerkkejä, kuten katse ja kädet. Kasvot toteutan hitaasti syventyen. Maalaukseni ovat jollakin tapaa mystisiä ja niitä joutuu katsomaan pitkään. Ne ovat kaukaista sukua ikoneille, mutta olen tietoisesti jättänyt pois ikoneihin kuuluvan kultaisen tai värillisen taustapinnan. Minun hahmoni ovat valkoisella pohjalla, koska valkoisesta syntyvät maalarille kaikki värit.

Carita Savolainen

Muistinmuutos

Yllättäen löytyneen lapsuuden joulun valokuvan ja päiväkirjamerkinnän pohjalta valmistuneessa teoksessani haluan käsitellä tunnepitoisen kuvan kautta sitä, miten aika ja kokemukset muokkaavat muistiamme. Odotammeko jotakin, jota ei olekaan?

Merja Simberg

Elämä on seikkailu labyrintissa, jossa teemme yllättäviä valintoja ja ratkaisuja ja kohtaamme yllättäviä asioita – yllätymme, yllätämme itsemme. Ofelia löysi elämänsä arvoituksen kulkemalla ”Panin labyrintissa” (elokuvan ohj. Guillermo del Toro), pimeyden keskeltä. Minäkin yllätyn ja yllätän itseni yhä uudelleen: Millaista on kun kylmä sininen kohtaa lämpimän punaisen? Mitä tapahtuu kun Neiti Talvi rakastuu? Tai miten uskomatonta onkaan yöllinen seikkailu taivaankannella ja odottaa yllättävää tähdenlentoa ja toivoa jotakin!

Leena Turvanen

Truman Capoten novelli ”Joulumuisto” kertoo pikkupojan ja vanhan tädin ystävyydestä ja heidän yhteisestä joulunvietostaan. He lennättävät niityllä leijaa, kertovat karmivia kummitusjuttuja, leipovat 31 hedelmäkakkua, hakevat kauneimman joulupuun kaukaa metsän keskeltä. Joka vuosi marraskuun lopulla täti katsoo aamulla ikkunasta ulos ja huudahtaa: Hyvänen aika Buddy, siellä on hedelmäkakkuilma!  Minulla on tapana lukea se novelli joulun alla.

Lopettajaiset sunnuntaina 5.1.2014 klo 14–16.

• Galleria Katariinan STUDIOSSA samaan aikaan 11.12.2013–5.1.2014 Miina Laineen maalauksia ja 5.1.2014 klo 14–16 taiteilijatapaaminen.

Teoskuvat löytyvät kunkin taiteilijan nimellä myyntikokoelmasta.