Galleria Katariinan Studio

Sara Pathirane – Katseen ote, maalauksia
28.1.-15.2.2015

Saran

Suojattu maisema, 2014, akryyli ja pigmentti kankaalle, 100 x 80 cm

Ihminen ja eläin sekä suojaavat itsensä maisemalta että ovat siinä läsnä ja esillä. Vaikka luontokappale vaikuttaisi levolliselta, on sillä reviiri, jota se puolustaa maisemassaan. Suojamekanismi kuin kaktuksella piikit. Katseen otteessa maalaukset abstrahoivat näitä havaintoja.

Katseen ote -näyttelyn maalaukset ovat syntyneet havaintojen pohjalta. Usein vietettyäni aikaa uudessa paikassa, sen jotkin visuaaliset elementit saavat merkityksen. Näyttelyn maalaukset ovat paikkalähtöistä todellisuuden tutkimusta. Ne ovat syntyneet paikkojen ehdoilla ja kulkevat tunnelmiltaan residenssiajoilta Portugalin keväästä New Yorkin loppukesään ja sieltä Suomen syksyyn. Kukin maalaus rakentuu tietyn liikkeen toistoon. Toistamalla liikettä tarpeeksi usein valitsemillani väreillä pensselin jäljistä rakentuu haluamani kuva.
Maalaus Suojattu maisema II esittää haikaran pesää, joka sijaitsee Portugalin sisämaassa hylätyn junaradan varrella peltojen keskellä korkean sähköpylvään päässä. Kävin usein kävelyllä pesän luona. Maalasin maalausta sen jälkeen residenssin työhuoneella pikku hiljaa, koitin rakentaa maalauksen niin kuin lintu rakentaa pesänsä, oksa kerrallaan. Suojattu maisema maalaukset käsittelevät kokemusta maiseman kokemisesta. Me, kuten kaktukset, olemme ulkoilmassa näkyvillä, alttiina nähdyksi tulemiselle, mutta pidämme oman reviirimme. Usein maisemaa ihaillessa koemme olevamme yksin sen äärellä. Suojattu maisema on myös yksityinen paikka, josta käsin voi nauttia maisemasta. Näyttelyn maalaukset kertovat yksityisestä, mutta julkisesta tilasta sekä nähdyksi tulemisesta. Maalaus on samaan aikaan poissa sekä läsnä. Sillä on kolme eri paikkaa samaan aikaan, se on katsojan mielessä, näkyvissä tilassa ja omissa oloissaan
• Sara Pathirane (s. 1985) valmistui Kuvataideakatemiasta 2014 ja on opiskellut myös mm. Torinon taideakatemiassa. Hän on pitänyt yksityisnäyttelyitä ja ollut aktiivisesti mukana yhteisnäyttelyissä, mm. Nuorten näyttelyssä Taidehallissa 2013. Katseen ote on Pathiranen debyyttinäyttely maisteriopintojen jälkeen.

• Näyttelyn viimeisenä päivänä 15.2. taiteilijatapaamisessa jaossa Sara Pathiranen teksti Maalauksen materiaalisuudesta (taiteilija itse ulkomailla residenssissä).

• Galleriakeskiviikko 4.2. klo 17–20, ohjelmaa. Seuraa nettiä: http://galleriakeskiviikko.fi/

• Näyttelyn kuvagalleriaan tästä linkistä.

Lue myös Sara Pathiranen Pariisissa 11.2.2015 kirjoittama teksti Maalauksen materiaalisuudesta (alla)

nakymaton

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Maalauksen materiaalisuudesta

Sara Pathirane

kirjoitettu Pariisissa 11.2.2015

jaettavaksi Katseen ote -näyttelyn viimeisenä päivänä

Nyt kun näyttelyn purku lähestyy, ja mietin varastointia, niin sen innoittamana kirjoitan hiukan maalauksen materiaalisuudesta.

Maalatessa neurologiset prosessit muuttuvat materiaaliksi, joka kiinniittyy

kankaaseen, joka kiinnittyy kiilapuihin, jotka kiinnittyvät seinään. Joka kiinnittyy taloon, joka kiinnittyy putkistoon, joka kiinnittyy muiden talojen putkiin, ja yhdistyy koko kaupungin putkistoon ja niin maalaus aineellistuneena tulee joksikin, minkä koko ihmiskunta voi jakaa, ja jonka rakenteista kukin voi löytää omien hermoratojensa kulkuja ja assosiaatioita. Maalaus hivelee mieltä, silloin kuin mieli on hivellyt maalausta sitä tehdessä.

Maalaus toimii siis näkyvän maailmassa. Se on esine, mutta esittää jotain muuta kuin itseään, tai se on jotain muuta, mutta sitä käytetään esineenä.

Maalaus ei ole kuva. Valokuva kykenee säilymään materiaalittomuudessa toisin kuin maalaus.

Omat tämän näyttelyni maalaukset ovat kohdanneet fyysisen maailman raskaassa sarjassa. Maalasin näyttelyn alulle panneet taulut Portugalin Alentejossa, keskimaassa residenssissä kukkulan päällä, jonne vei pieni kiemurainen tie. Tien alapäässä on brasilialainen tiedekeskus, jossa harjoitellaan kehosta irtautumista, mutta se on eri tarina. Lähdin kukkulalta surffaamaan ja maalaukset jäivät odottamaan kuriiripalvelua suureen siniseen laatikkoon, joka painoi noin kuusi kiloa. Residenssin johtaja heräsi seuraavana aamuna kun jättikokoinen perävaunullinen rekka jyrisi pihaan.

Rekka oli valmis viemään 40 000 kiloisen kuljetuksen Suomeen. Ludger, residenssinjohtaja osoitti kuskille sinistä laatikkoa, joka kökötti pippuripuun alla. Kuski tajusi että virhe kuriiripalvelun, joka oli tilannut hänet ja lähti tyhjin käsin ja hermostuneena. Onnistuttuaan lopulta kääntämään rekan, hän ajoi vähän alamäkeen kunnes samantien kellahti ojaan. Kesti pari päivää ennen kuin rekka saatiin kaivettua ojasta. Sen jälkeen kuriiripalvelu ja rekka riitelivät kenen tulisi maksaa onnettomuuskulut. Sininen laatikkoni pysyi vielä kuukauden paikoillaan pippuripuun alla, kunnes lopulta samana päivänä kun itse olin palannut kotiin hengästynyt nuori mies soitti Helsingissä ovikelloamme ja sanoi että paketti teille. Mies oli kantanut kulmikkaan laatikon kuudenteen kerrokseen. – Kiitos, sanoin hänelle. Aukaisin laatikon ja totesin että puolet maalauksista olivat kelvottomia, otin niistä puut talteen ja aloitin uudet maalaukset, joista sitten syntyi tämä näyttely.

Miksi maalauksia arvostellaan? Entä miksi on tärkeä erottaa hyvä maalaus huonosta? Onko kyseessä moraalinen tai evoluutionnälkäinen koe? Mitä hyvä maalaus antaa enemmän maalarille ja katsojalle kuin huono maalaus? Entä minkälainen esine tai neurologinen prosessi on huono maalaus? Miksi taiteilija taistelee kuukausia työhuoneellaan voittaakseen edessä olevan pinnan elottomuuden? Frankenstein luo hirviönsä, sitäkö se on?

Maalareihin henkilöinä kuuluu elämäntapa. Itse olen varmasti seikkaleva symbolisti Gauguinen jalanjäljissä. Loistavia taiteilaelämiä ovat viettäneet Repin ja hänen kasvisruokaillaset pyörivän tarjotinpöydän äärellä, lumityöt, valtavat pitkävartiset pensselit ja järeä metallivyö maalipaletille. Fyysinen taiteilija joka hallitsee pienoisympäristöään ja kannattelee utopiaa kuin Atlas maata. Mark Rothko, joka saatuaan tilauksen tehdä illallishuoneeseen seinämaalauksen mietti miten tekisi siitä mahdollisimman kamalan, niin ettei kukaan haluaisi syödä huoneessa. Kiinalainen keskiajan ekspressionisti joka toistaa maalausaihetta löytääkseen siihen potkun ja tunteen, toistaa kunnes maalaus herää eloon. Tällainen eloon herääminen vaikuttaa olevan hetki kun maalaus ylittää omat materiaaliset rajansa.