Malmitalon galleria

Hanne Juga – Muualla maalattu
25.1.-17.2.2018

Maalauksia, jotka on tehty residensseissä, symposiumeissa tai muilla matkoilla. Taiteilija on maalannut mm. Islannissa, Kreikassa ja Unkarissa. Kuten työhuone- työskentelyssänikin, lähtökohta on ollut jokin kiinnostava havainto, väri, luonnonilmiö tai näkymä. Mukana on ateljeeolosuhteissa maalattujen teosten lisäksi myös plein air tai nopeita, luonnoksenomaisia maalauksia.

 

 

 

 

 

 

 

Hanne Juga (s. 1961) asuu ja työskentelee Helsingissä. Juga on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä 1990-luvun lopulta lähtien pääkaupunkiseudun lisäksi mm. Oulussa, Lahdessa, Rovaniemellä sekä Kotkassa. Lisäksi Jugan töitä on ollut esillä kotimaassa ja ulkomailla mm. Helsingin Taiteilijaseuran näyttelyvaihtoprojekteissa ja juhlanäyttelyissä, sekä useissa muissa yhteisnäyttelyissä. Hanne Juga on työskennellyt monissa residensseissä ja symposiumeissa, ja hänet tunnetaan myös ”nordistina”, etenkin Länsi-Pohjola-entusiastina. Juga on toiminut myös luottamustehtävissä taiteilijajärjestöissä, viimeksi STS:n edustajiston puheenjohtajana ja Taidemaalariliiton hallituksen jäsenenä.