Galleria Katariinan Studio

Anu Osva – Pisara vettä, maalaus-videoinstallaatio
19.11.-7.12.2014

STUDIO_PisaraVettä1net

Pisarasta meren tai järven vettä voi löytää planktonin hämmästyttävän maailman. Siellä eläin voi muistuttaa kukkaa ja levällä olla valoa aistiva ”silmä”. Mikroskopoidessa vesinäytteitä tuntuu usein siltä kuin katselisi kaukaista maailmaa valovuosien päässä omalta planeetaltamme. Plankton kuitenkin kannattelee maapallon elämää monin tavoin. Ilmakehän hapestakin noin puolet tulee planktonista. Teoksien taustalla on kenttätyöskentelyä Kilpisjärvellä ja Helsingin rannoilla. Siihen on kuulunut vesinäytteiden ottoa, mikroskopointia ja kuvaamista. Välttämätöntä on ollut myös oppia jonkin verran tuntemaan elävän veden ilmiöitä ja planktisia eliöitä.

 

Kollektiivi, maalaus-videoinstallaatio, maalaus: akryyli kankaalle, 2014, 125 x 150 cm

Kollektiivi, maalaus-videoinstallaatio, maalaus: akryyli kankaalle, 2014, 125 x 150 cm

Anu Osva on vuodesta 1999 yhdistänyt teoksissaan tieteellisen ja taiteellisen taustansa. Vuonna 2007 Galleria Katariinassa nähtiin näyttely Jakutiankarjasta, Osvan osallistuttua Helsingin Yliopiston sosiokulttuuriseen projektiin Siperiassa.

Kiitos: Kilpisjärven biologinen asema, Suomen Biotaiteen seura, Suomen kasviplanktonseura, kaikki upeat vesitutkijat.

Galleriakeskiviikkona 3.12. klo 17-20 Anu Osva kertoo näyttelyprojektistaan ja Kilpisjärvellä työskentelystä ja näyttää päivän vesinäytteen saloja DIY (tee-se-itse) -mikroskoopilla! Tarjolla glögiä/teetä, galleriassa Laura Kärjen näyttely Tahdon!
http://galleriakeskiviikko.fi/
https://www.facebook.com/galleriakeskiviikko
.Gal ke logo_n

Taiteilijatapaaminen sunnuntaina 7.12. klo 14–16, jolloin pääsee myös kurkistamaan mikroskoopilla päivän vesinäytteitä!

 Näyttelyn kuvagalleriaan tästä linkistä.

 

Koskikara, akryyli kankaalle, 2014, 120 x 140 cm

Koskikara, akryyli kankaalle, 2014, 120 x 140 cm