Taidelainaamon kuukauden taiteilija: HANNA HOLMA

Galleria Rikhard 7.-31.5.

 

Tästä eteenpäin, 2015, monotypia 17 x 17cm

Tästä eteenpäin, 2015, monotypia 17 x 17cm

 

 

 HANNA HOLMA – Tästä eteenpäin

 Monotypioita | Monotypier | Monotypes

 

”Aika menee niin nopeasti.”

Tänä keväänä havahduin siihen, että olin alkanut eri tilanteissa toistaa tuota lausetta.

Suivaannuin itselleni: tästä eteenpäin koetan arvostaa tämän ihmeellisen ohikiitävän elämän hetkiä. Yllättäviä, täydellisiä lahjoja.

Hanna Holma on Helsingissä asuva ja työskentelevä taidegraafikko. Valmistuttuaan taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1996 hän on pitänyt noin 25 yksityisnäyttelyä ja osallistunut lukuisiin yhteis- ja ryhmänäyttelyihin. Hänen teoksiaan on mm. Suomen valtion, Suomen eduskunnan, Rovaniemen Taidemuseon ja Oulun Taidemuseon kokoelmissa. Tärkeimpänä taidekoulutuksenaan Holma pitää Raisa Kaipaisen ja Torsten Rügerin Elämän taide -kursseja, joilla hän opetteli hiljentymistä ja elämänilossa pysymistä 11 vuoden ajan. Kursseilla löytyi inspiraationlähde, joka ravitsee edelleen. Työ jatkuu ja elämä liikkuu eteenpäin.

Näyttelyn teokset ovat uniikkeja grafiikanvedoksia, monotypioita.  Holma yhdistää monotypioihinsa jopa useamman virkkeen mittaisia nimitekstejä. Samalla kun tekstit johdattavat katsojaa kuvasta toiseen, ne myös pysäyttävät rutinoituneenkin näyttelyssäkävijän teosten äärelle. Kaikki näyttelyn teokset ovat vuodelta 2015.

 

Taiteilijatapaaminen:

Taidegraafikko Hanna Holma esittelee näyttelyään lauantaina 23.5. klo 13-15. Tervetuloa!

 

Hanna Holman kotisivut

Hanna Holma Taidelainaamossa

 

GALLERIA RIKHARD | Rikhardikadun kirjaston aula, 1. krs

Avoinna ma-to 9-20, pe 9-18, la-su 10-16. Huom. suljettu 10., 14. ja 24.5.

TAIDELAINAAMO

Avoinna ti-to 12-18, pe-su 12-16. Huom. suljettu 10., 14. ja 24.5.

Rikhardinkatu 3, 00130 Helsinki

09 673 720 |

www.taidelainaamo.fi, www.helsingintaiteilijaseura.fi