
Aulikki Nukala: Kuusikon suoja, akvarelli 2007, 50 x 50cm
Linkki näyttelyn kuva-albumiin
Galleria Rantakasarmin sydänkesän näyttely sukeltaa metsään oksat havisten – Mennään metsään! on varsinainen ryöpsähdys tulkintoja aiheistosta, joka on kautta aikojen inspiroinut niin taiteentekijöitä kuin taideyleisöäkin. Helsingin Taiteilijaseuran kesänäyttely lähestyy teemaa laveasti ja moni-ilmeisesti, esillä on runsaan sadan helsinkiläistaiteilijan teoksia. Kokonaisuus ilmentää suomalaista sielumaisemaa laidasta laitaan, niin haltioituneita metsäimpressioita ja paneutuvaa luontokuvausta kuin ekologisia kannanottoja ja kiperiä kommentteja otsikon ilmaisun kuvainnollisessa merkityksessä.
Suomenlinnan runsaslukuiselle kesäyleisölle avautuu näyttelyssä kattava näkymä pääkaupunkiseudun kuvataiteeseen ja -taiteilijoihin. Esillä on teoksia niin ansioituneilta konkareilta kuin tuoreilta tulokkailtakin: maalauksia, valokuvia, grafiikkaa, veistoksia, installaatio- ja videotaidetta. Näyttely on myös kesäisesti ”take-away”, joten ihastuessaan voi saman tien hankkia palan metsää mukaan vietäväksi. Samalla näyttelykokonaisuus uudistuu päivittäin ja säilyy vehreänä alusta loppuun.
Helsingin Taiteilijaseura on 735 ammattikuvataiteilijan yhdistys, jonka tärkeimmät toimintamuodot ovat galleriat Katariina ja Rantakasarmi, Kuvataidekoulu ja Kurssikeskus Kaapelitehtaalla sekä Taidelainaamo Rikhardinkadun kirjaston yhteydessä. Jäsenkunnalle avoin teemallinen kesänäyttely on muodostunut seuran suosituksi perinteeksi. Aiempia kokonaisuuksia ovat olleet muun muassa Erotique 2006, I Love Helsinki 2007, Ajassa kiinni 2008 ja Eläimellistä 2009.
Lisätietoja Helsingin Taiteilijaseurasta ja näyttelystä www.helsingintaiteilijaseura.fi.
Lisätietoja ja lehdistökuvia:
Eeva Muona, näyttelysihteeri
09 673 140, 044 273 1306
eeva.muona@helsingintaiteilijaseura.fi
GALLERIA RANTAKASARMI
Suomenlinna C 1, 00190 Helsinki
Avoinna TI-TO 12-17.30, PE-SU 11.30-16.
