Galleria Katariina > Näyttelyaikojen haku

Näyttelyaikojen haku Galleria Katariinasta

Näyttelyajat ovat haettavissa kaksi kertaa vuodessa, keväisin (huhtikuu) ja syksyisin (lokakuu).

Seuraava näyttelyhaku on syyskaudelle 2017. Haettavat näyttelyajat sijoittuvat ajanjaksolle heinäkuu-joulukuu 2017. Yksittäinen näyttelyaika on noin kolme viikkoa. Haun deadline on 15.10.2016.

Hakemus sisältää täytetyn hakemuslomakkeen, näyttelysuunnitelman, ansioluettelon ja kuvat cd:llä tai muistitikulla.

 

Tarkempia tietoja ja ohjeita hakijoille

A Hakemus

Hakemukseen tulee liittää:
1 Täytetty hakulomake(tulostettavissa tästä), joita voi noutaa myös Galleria Katariinasta tai Taidelainaamosta.
2 Näyttelysuunnitelma
3 Kuva-aineistoa: 6–10 kuvaa tuoreista tai näyttelyyn aiotuista teoksista sekä erillinen kuvaluettelo tarkkoine teostietoineen. Jos hakijoita on hakemuksessa useampia, kuvat toimitetaan kaikilta osallistujilta. Kuvat toimitetaan digikuvina tallennettuna jpeg-formaatissa CD:lle tai muistitikulle.

4 Ansioluettelo(t)

Hakijoiden toiveet sopivasta näyttelyajasta pyritään ottamaan huomioon. Mikäli jokin aika haettavalla kaudella ei ehdottomasti sovi, siitä pyydetään mainitsemaan jo hakiessa.

Valinnat tekee Helsingin Taiteilijaseuran jäsenistön nimeämä näyttelytoimikunta, johon kuuluu neljä kuvataiteilijaa sekä näyttelyvastaava Kaikille hakijoille ilmoitetaan sähköpostitse (postitse) toimikunnan päätöksestä.

 

B Yhteystiedot ja aukioloajat

Hakemukset toimitetaan 15.10.2016 mennessä (postileiman päivä Suomesta postitettuna riittää myös)osoitteella:
Helsingin Taiteilijaseura
Galleria Katariinan näyttelytoimikunta
Kalevankatu 16
00100 Helsinki

Galleria Katariina on avoinna ti-pe 11–17, la-su 12–16, jolloin hakemuksia voi myös jättää.

Lisätietoja antaa ja tiedusteluihin vastaa:
Näyttelyvastaava, galleristi Hannele Nyman
Helsingin Taiteilijaseura & Galleria Katariina
Kalevankatu 16
00100 Helsinki
puh. 09 666677, gsm 0440 551 678
s-posti:

Aukioloajat:
Galleria Katariina on avoinna ti-pe 11–17 ja la-su 12–16.
Suljettu maanantaisin ja seuraavina pyhäpäivinä ja päivinä: uudenvuodenaatto, Uudenvuodenpäivä, Loppiainen, Pitkäperjantai, pääsiäislauantai, 2. pääsiäispäivä, vappuaatato,Vapun päivä, Juhannusaatto ja -päivä sekä sitä seuraava sunnuntai, Itsenäisyyspäivä, jouluaatonaatto, Jouluaatto- ja päivä sekä Tapaninpäivä. HTS pidättää oikeuden muuttaa gallerian aukioloaikoja.

 

C Näyttelyvuokra ja muut kustannukset

Näyttelyvuokra Galleria Katariinassa syyskaudella 2016 on 2990 euroa, Helsingin Taiteilijaseuran jäseniltä 2690 euroa. Vuokra sisältää kutsun ja julisteen suunnittelun sekä painatuskulut.

Näyttelyvuokraan kuuluu kutsujen ja julisteiden suunnittelun ja painatuskulujen ohella näyttelytiedotteen laadinta ja tiedotus, julisteiden jakelu Helsingin keskusta-alueella, postituksen ja avajaisten käytännöt sekä näyttelytilan avoinna pito ja valvonta. Vuokra sisältää myös näyttelyn tiedot Galleriaoppaassa ja Taide Art -näyttelykalenterissa.

Taiteilija vastaa teosten kuljetuksista, näyttelyn ripustamisesta ja purkamisesta sekä mahdollisista vakuutuksista. Galleria tarjoaa ripustusvälineet ja perustyökalut. Taiteilija vastaa postituskuluista, sekä avajaistarjoiluista ja toimittaa materiaalin tiedotuksen ja painotuotteiden pohjaksi. Taiteilija vastaa teostensa edellyttämistä teknisistä laitteista sekä tarvittavista rakenteista.

 

D Myyntivälitysprovisio

Galleria perii myydyistä teoksista 30 % + alv provision. Provisio lasketaan arvonlisäverottomasta hinnasta.