Ajankohtaista

Ensimmäinen Vuoden taideteko -palkinto myönnetty Katugallerioille/Magdalena Åbergille

katugalleria_ymparistoEnsimmäinen Vuoden taideteko -palkinto on myönnetty 20.9.2013 kuvataiteilija Magdalena Åbergin käynnistämälle ja kuratoimalle Katugalleriat-hankkeelle. Palkinnon myöntävät ArtHelsinki-nykytaidemessujen yhteydessä Galleristit ry ja Suomen Messut, palkintorahat on lahjoittanut Suomen Messusäätiö.

Vuoden taideteko palkinnolla halutaan kiinnittää erityistä huomiota nykytaiteen monimuotoisuuteen ja läsnäoloon arjessa. Palkintoraadin mielestä Katugalleriat on erinomainen esimerkki kuvataiteen läsnäolosta kaupunkitilassa. Sähkökaappeihin kiinnitetyt teokset ovat oiva vastapaino katujen mainoskuvastolle ja yllättävät kadulla kulkijan iloisesti. Kahdeksan vuoden aikana noin 140 taiteilijan teoksia on ollut esillä Katugallerioissa.

ArtHelsingissä on näyttely Katugallerioiden teoksista vielä lauantaina ja sunnuntaina klo 10-18. Katugalleriat ovat nähtävillä yötä päivää Eerikinkadulla, Fleminginkadulla, Museokadulla ja Unioninkadulla. Katugallerioiden vuoden 2013 esitteeseen pääsee tästä.

Magdalena Åberg on Helsingin Taiteilijaseuran jäsen.